perjantai 4. lokakuuta 2013

Kolmen suklaan juustokakku

Tämä rsepti on kestosuosikkini ja oikea suklaanystävän unelma! Tällä kertaa kakku löysi tiensä juhlapöytään siskoni syntymäpäiville. Alkuperäinen ohje on Mau!kas ruokablogista.

Tein oman kakkuni 28cm vuokaan, joten se on hieman alkuperäisen reseptin kakkua matalampi. Korkeamman ja näyttävämmän kakusta saat, kun käytät pienempää, esimerkiksi 24cm vuokaa.


Tarvitset:

1 pötkö Domino -täytekeksejä
50 g voita

9 liivatelehteä
130 g valkosuklaa
130 g maitosuklaa
130g tummasuklaa
0,5 dl sokeria
6 dl kermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa

Ohje:

1. Murskaa keksit ja sekoita pehmeän voin kanssa tasaiseksi. Peitä irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja tasoita keksiseos vuoan pohjalle. 

2. Laita liivatteet kylmään veteen.

3. Sulata suklaat erikseen kolmessa kulhossa.

4. Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi, lisää sokeri. Yhdistä tuorejuusto kermaan ja sekoita tasaiseksi. Jaa seos kolmeen osaan ja sekoita jokaiseen yhden makuista suklaata.

5. Liuota liivatteet noin desiin kiehuvaa vettä. Kaada ohuena nauhana koko ajan sekoittaen 1/3 liivatenesteestä yhteen suklaatuorejuustoseokseen ja sekoita tasaiseksi. Tee samoin myös muille suklaaseoksille.

6. Kaada täytteet vuokaan kerroksittain. Selkeiden raitojen aikaansaamiseksi kannattaa kakkua pitää kylmässä n. 10 minuuttia kerrosten lisäämisen välillä.

7. Laita kakku hyytymään jääkaappiin muutamaksi tunniksi, mielellään yön yli.

8. Ennen tarjoilua voit koristella kakun esimerkiksi vadelmilla. Kirpeät vadelmat ja makea suklaa on kerrassaan loistava yhdistelmä!



- Milja

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Mansikka-valkosuklaamoussekakku

Halusin kokeilla jotain ihan uutta valmistujaiskakuksi itselleni. Löysin taivaallisen Mansikka-valkosuklaamoussekakun ohjeen pikku murusia -blogista. Kyseisestä blogista löytyy myös paljon muita kokeilun arvoisia reseptejä. Tein kakun täysin samalla reseptillä. 


Mansikka-valkosuklaamoussekakku
23cm vuoka

Pohja 
185 g mantelijauhetta
85 g sokeria
45 g vehnäjauhoja
5 isoa kananmunaa
125 g valkuaisia
100 g sokeria
Mansikkahilloa 
1. Mittaa mantelijauhe, vehnäjauhot ja sokeri kulhoon ja sekoita
2. Lisää yksitellen munat ja vatkaa noin 4 minuuttia
3. Vaahdota valkuaiset ja sokeri pehmeäksi marengiksi ja nostele taikinan sekaan
4. Jaa taikina kahdelle leivinpaperilla vuoratulle pellille ja levitä tasaiseksi ohueksi pohjaksi
5. Paista pohjia 180 °C noin 7 minuuttia
6. Leikkaa toinen pohjalevy neljään suorakaiteen muotoiseen palaan
7. Levitä yhden palan päälle ohut kerros hilloa, nosta toinen pala päälle, levitä taas hilloa jne. kunnes pinossa on 4 kerrosta pohjaa ja 4 kerrosta hilloa
8. Leikkaa noin 4 cm suikaleiksi ja sen jälkeen noin 1 cm siivuiksi
 9. Aseta palat pystyyn reunavuuan sisäreunaa vasten


10. Leikkaa toisesta pohjasta 2 pyöreää palaa, levitä toiselle hilloa ja nosta toinen pala päälle
11. Aseta pohja paikoilleen vuokaan

Valkosuklaamousse
50 g keltuaisia
20 g vettä
55 g sokeria
2 ½ liivatetta
250 g valkosuklaata
1 ½ tl vaniljasokeria
3 ¾ dl vispikermaa

1. Laita liivatteet kylmään veteen
2. Vaahdota keltuaiset kuohkeaksi
3. Mittaa kattilaan vesi ja sokeri ja kuumenna 116 °C
4. Kaada keltuaisvaahtoon koko ajan sekoittaen
5. Sulata liotetut liivatteet ja lisää massaan
6. Sulata suklaa vesihauteessa tai varovasti mikrossa ja lisää massaan 
7. Vaahdota kerma pehmeäksi vaahdoksi ja mausta vaniljalla
8. Nostele massan sekaan
9. Kaada massa pohjalle ja nosta kylmään hyytymään ja valmista sillä aikaa toinen mousse

Mansikkamousse
4 ½ liivatetta
100 g soseutettuja mansikoita
40 g sokeria
200 g soseutettuja mansikoita
68 g  sokeria
34 g hunajaa
26 g vettä
60 g valkuaista
150 g créme fraîchea
180 g vispikermaa
1. Kiehauta mansikkasose ja sokeri, lisää liotetut liivatteet
2. Lisää loppu mansikkasose
3. Mittaa sokeri, hunaja ja vesi kattilaan ja kuumenna 116 °C
4. Vaahdota valkuaiset samalla kun sokeri kuumenee ja kaada kuuma sokeri sekaan koko ajan vatkaten
5. Jatka vaahdottamista, kunnes marenki on haaleaa ja jämäkkää
6. Lisää marenkin mansikkasoseen sekaan
7. Lisää créme fraîche seokseen
8. Vaahdota kerma ja lisää seokseen
9. Kaada massa valkosuklaamoussen päälle vuokaan ja anna hyytyä mieluiten seuraavaan päivään
10. Koristele mielesi mukaan. Minä käytin tuoreita marjoja ja valkosuklaata.




Aurinkoista loppukesää! :) 

<3 Henna

torstai 1. elokuuta 2013

Ristiäiskakku pienelle prinsessalle

Sain kunnian tehdä täytekakun ihanan serkuntyttöni ristiäisiin. 

Toiveena oli valko-vaaleanpunasävyinen kaksikerroksinen kakku, jota koristaisi vauvakoriste sekä perhoset. Haasteelliseksi kakunteon teki se, etten ollut aikaisemmin käyttänyt kakun kuorrutukseen vaahtokarkki -tai sokerimassoja, enkä myöskään ollut ennen tehnyt kaksikerroksista kakkua. Olinkin innoissani päästessäni kokeilemaan itselleni uusia juttuja!

Tällainen kakusta lopulta tuli:


Kakkupohjat

Kakun alaosa on 8 munan kakkupohja tehtynä 28cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan ja yläosa 4 munan kakkupohja tehtynä 23cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan. Pohjat tein perinteisellä kolmen lasin ohjeella. Tarvitset siis kolme samankokoista lasia. Riko ensimmäiseen lasiin kananmunat. Kaada seuraavan lasiin saman verran sokeria, kuin esimmäisessä on kananmunaa. Samoin kolmanteen lasiin saman verran jauhoja (+1tl leivinjauhetta) kuin kahdessa ensimmäisessä on munia ja sokeria.

Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi valkoiseksi vaahdoksi. Kun vaahtoon jää hetkeksi vispilän jälki, on vaahto sopivan kuohkeaa. Lisää vaahtoon vehnäjauhot pikkuhiljaa siivilän läpi ja nostele samalla jauhot taikinaan varovaisesti sekaisin. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista kakkua 175 asteessa n. 30-35 minuuttia (riippuen kakun koosta). Kannattaa vahtia kakkua, jottei se pääse palamaan (jos kakku näyttää tummuvan kovasti, laita kakkupohjan päälle leivinpaperi, joka estää pinnan liian tummumisen). Anna kakun jäähtyä vuoassaan.

Kun kakku on jäähtynyt, kumoa kakku ja irrota vuoka. 

Kakkupohjat kannattaa tehdä jo päivää ennen kuin täytät ne, sillä kunnolla jäähtynyttä kakkua on helpompi käsitellä. 

Täytteet

Täytteinä kakussa on mansikkavaahto, valkosuklaavaahto sekä tuoreita mansikoita (n. 200g). Itse kokosin kakut irtopohjavuokia apuna käyttäen.

Leikkaa kumpikin kakkupohja kolmeen osaan. Aseta ensimmäiset kakkupohjat lautasille (isompi kakku tarjoilulautaselle ja pienempi kakku lautaselle, josta se on helppo myöhemmin nostaa pois) ja kostuta ne. Asettele pohjien päälle tuoreita mansikoita.

Täyte 1: Valkosuklaavaahto 
(ohjeesta riittää kumpaankin kakkuun)

2 dl kuohukermaa
2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
100 g maustamatonta tuorejuustoa
400 g valkosuklaata
4 liivatetta
tilkka vettä

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Vatkaa vaahtoutuva vaniljakastike vaahdoksi ja sekoita siihen tuorejuusto sekä sulatettu suklaa. Yhdistä seokset toisiinsa varovasti sekoittaen. Kuumenna vesitilkka, puristele liivatteet liotusvedestään ja sulata liivatelehden kuumaan veteen. Kaada liivateneste valkosuklaavaahtoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kaada seos mansikoiden päälle. Hyydytä jääkaapissa ainakin tunti. 

Lisää valkosuklaavaahdon päälle toinen kakkupohja ja kostuta se.

Täyte 2: Mansikkavaahto 
(ohjeesta riittää kumpaankin kakkuun)

2 dl kuohukermaa
2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
100g maustamatonta tuorejuustoa
400g soseutettuja mansikoita
6 liivatetta
tilkka vettä

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Vatkaa vaahtoutuva vaniljakastike vaahdoksi ja sekoita siihen tuorejuusto sekä soseutetut mansikat. Yhdistä seokset toisiinsa varovasti sekoittaen. Kuumenna vesitilkka, puristele liivatteet liotusvedestään ja sulata liivatelehden kuumaan veteen. Kaada liivateneste mansikkavaahtoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kaada seos keskimmäisten kakkupohjien päälle. Hyydytä jääkaapissa ainakin tunti.

Lisää vaahdon päälle viimeinen kakkupohja ja kostuta se.

Kuorrutus ja koristelu

Kakku on kuorrutettu valmiilla vaahtokarkkitaikinalla, joka on ostettu Ullanunelmasta. Kuorrutin kakut erikseen, jonka jälkeen nostin pienemmän kakun lastaa apuna käyttäen isomman kakun päälle (itse en käyttänyt kakussa mitään tukia tai pahveja kakkujen välissä, mutta kakku pysyi siitä huolimatta hyvin koossa ja oli helposti leikattavissa. Halutessasi voit kuitenkin tukea alimmaista kakkua esimerkiksi tukikepein).

Koristeet on tehty muutamaa päivää aikaisemmin sokerimassasta. Vauva on tehty 3D-muottia apuna käyttäen ja perhoset perinteisillä muoteilla. Helmet on käsin pyöritelty. Vauvan insipiraationa toimivat Koristenurkan suloiset vauvakoristeet. Vauvan hiuksiin tuputtelin kaakaojauhetta ja vaatteet, patjan ja tyynyn muotoilin käsin. Perhoset on koristeltu hammastikun, elintarvikeväritussin ja sokerihelmien avulla. Lopuksi viimeistelin kakun muutamalla suihkauksella suihkutettavaa syötävää kimallesprayta.



Onnea vielä pikkuprinsessalle kauniista nimestä!
 ~Milja

Minttusuklaajuustokakku

Tein tämän minttusuklaajuustokakun suloisen pienen tytön ristiäisiin. Kommenttien mukaan kakku vei kielen mennessään, ei huono siis! ;)


Pohja:

200 g Digestive-keksejä tai minttu-Dominoja
75 g voita tai margariinia

Täyte:

5 liivatelehteä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kuohukermaa
2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 pss Pätkis mini bites -karkkeja (tai 140g Pätkis-patukoita)
1 rkl kaakaojauhetta
tilkka vettä
 
1. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Murskaa keksit ja sulata margariini, sekoita hyvin keskenään. Painele keksiseos irtopohjavuoan pohjalle (itse käytin Ø 23cm vuokaa).  
 
2. Vatkaa vaahtoutuva vaniljakastike ja sekoita siihen tuorejuusto. Rouhi pätkikset hieman pienemmiksi ja sulata ne vesihauteessa tahnamaisiksi. Lisää pätkistahna vaniljavaahto-juustoseokseen. 
 
3. Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää siihen kaakaojauhe. Yhdistä kaakaokerma pätkis-vanilja-juustoseokseen varovasti sekoittaen.  
 
4. Kuumenna vesitilkka, puristele liivatteet liotusvedestään ja sulata liivatelehden kuumaan veteen. Kaada liivateneste täytemassaan ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kaada seos keksipohjalle. Hyydytä jääkaapissa mielellään yön yli. 
 
5. Koristele esimerkiksi Marianne Crush -rouheella. 
 

 ~ Milja

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Juustokakku mangosydämellä

Aurinkoinen mangojuustokakku kätkee sisäänsä yllätyksen. Ohje mukailtu Myllyn Paras -ohjetta käyttäen.


Juustokakku mangosydämellä
Pohja:

200 g Digestive -keksejä
75 g voita tai margariinia

Täyte:

6 liivatelehteä
0,5 dl mangotölkin lientä
1 prk mangopilttiä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
0,5 dl sitruunamehua
4 dl kuohukermaa

Sydän:

1 tlk säilykemangoa
tilkka vettä
1 liivatelehti

Kiille:

2 prk mangopilttiä
3 liivatelehteä

1. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Murskaa keksit ja sulata margariini, sekoita hyvin keskenään. Painele keksiseos irtopohjavuoan pohjalle (itse käytin Ø 23cm vuokaa).  

2. Sekoita tuorejuustoon mangopiltti, sokerit ja sitruunamehu. Vatkaa kerma vaahdoksi erikseen ja yhdistä siihen varovasti juustomangoseos. Jaa seos kahteen osaan. Kuumenna puolet mangoliemestä kiehuvaksi. Puristele kolme liivatetta liotusvedestään ja sulata ne kuumentamaasi liemeen. Kaada liivateneste puolikkaaseen juustomassaan ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kaada seos keksipohjalle. Hyydytä jääkaapissa. 

3. Soseuta säilykemango. Sulata liivate pieneen tilkkaan kiehuvaa vettä ja lisää mangososeen joukkoon. Kaada mangosose hyytyneen juustoseoksen päälle (ei vuoan reunoille saakka). Hyydytä jääkaapissa.

4. Kuumenna loput mangoliemestä kiehuvaksi ja sulata siihen loput kolme liivatelehteä samoin kuin vaiheessa 2. Lisää liivateneste jäljellä olevaan juustomassan puolikkaaseen. Kaada seos varovasti mangosydämen päälle. Hyydytä jääkaapissa.

5. Liuota kiilteen liivatteita kylmässä vedessä noin 10 min. Kuumenna tilkka vettä kiehuvaksi, puristele liivatteet liotusvedestään ja sulata ne kuumentamaasi vesitilkkaan. Lisää liivatevesi ohuena nauhana mangopilttien joukkoon. Levitä seos juustotäytteen päälle ja anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

6. Koristele haluamallasi tavalla.



~ Milja

Kevyt mansikka-mustikka-juustokakku

Tämä kevyempi juustokakkuversio sopii loistavasti myös linjojaan vahtiville herkkusuille! Tästä määrästä tulee kokonainen kakku - itse puolitin reseptin ja kokosin kakut laseihin, sillä toiveena oli ettei kakkua jäisi yli turhaksi houkutukseksi.


Kevyt mansikka-mustikka-juustokakku

Pohja:

150 g täysjyvä Digestive-keksejä
50 g kevytmargariinia TAI 1 prk hedelmäpilttiä

Täyte: 

125 g mansikoita
125 g mustikoita
500 g rasvatonta mustikkarahkaa
200g kevyt tuorejuustoa
200g rasvatonta mansikka-mustikka-vadelma jogurttia
tilkka vettä
5 kpl liivatelehtiä

Kiille:

2 prk mustikkapilttiä
tilkka vettä
2 liivatelehteä

1. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Murskaa keksit ja sulata margariini, sekoita hyvin keskenään. Painele keksiseos irtopohjavuoan pohjalle.

2. Soseuta mustikat ja mansikat. Yhdistä marjat, rahka, tuorejuusto ja jogurtti. Sekoita tasaiseksi. Sulata liivatteet pieneen tilkkaan kiehuvaa vettä. Kaada liivateneste juustomassaan ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.

3. Kaada täyte vuokaan keksipohjan päälle ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia. 

4. Liuota kiilteen liivatteita kylmässä vedessä noin 10 min. Kuumenna tilkka vettä kiehuvaksi, puristele liivatteet liotusvedestään ja sulata ne kuumentamaasi vesitilkkaan. Lisää liivatevesi ohuena nauhana mustikkapilttien joukkoon. Levitä seos juustotäytteen päälle ja anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
 
5. Koristele esimerkiksi tuoreilla mustikoilla ja mansikoilla.


Kokonaisesta kakusta syö ainakin 10 henkilöä (100g / annos), jolloin yhden annoksen kalorimäärä on noin 150 kcal.
 

~ Milja

Superhelpot mustikkamuffinit

Tällä nopealla ja helpolla ohjeella saa kerrassaan herkullisia ja meheviä muffineja. Mustikoiden tilalle voi laittaa myös muita marjoja, suklaarouhetta tai esimerkiksi banaania.


Mustikkamuffinit

4 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
100 g pehmeää voita
1 dl maitoa
2 kananmuna

n. 3 dl mustikoita

Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään ja sen jälkeen lisää joukkoon pehmeä rasva, maito ja munat. Sekoita tasaiseksi. 

Lusikoi taikinaa muffinssipellille asetettuihin muffinssivuokiin niin, että vuoat ovat puolillaan. Lisää vuokiin jäisiä mustikoita ja lusikoi loput taikinasta päälle. Ripottele vielä viimeiseksi muutamia mustikoita muffinssien päälle. (Halutessasi voit sekoittaa mustikat myös suoraan taikinaan, tällöin taikina saattaa kuitenkin värjäytyä sinertäväksi).

Paista muffineja 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.


~ Milja

Vadelma-valkosuklaa juustokakku

Tämä Vadelma-valkosuklaa juustokakku on tehty täsmälleen samalla reseptillä kuin aikaisempi Mustikka-valkosuklaa juustokakku, mutta kiilteessä on mustikan sijaan ihanan kirpeää vadelmaa.

Unohdin napata kuvat kakusta ennen tarjolle laittamista, joten kuvat ovat nyt tällaisesta puoliksi syödystä.



Pohja:
200 g digestive-keksejä
75 g voita tai margariinia

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Murskaa keksit ja sulata voi, sekoita hyvin keskenään. Painele keksiseos irtopohjavuoan pohjalle (itse käytin Gerbera-vuokaa, joka vastaa n. Ø 24cm pyöreää vuokaa).

Täyte:
1 prk maustamatonta tuorejuustoa
4 dl kuohukermaa
200 g valkosuklaata
0,5-1 dl sokeria
4 liivatelehteä
tilkka vettä

Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita toisessa kulhossa keskenään tuorejuusto ja sokeri. Sulata suklaa. Sekoita juustomassan joukkoon sula suklaa. Sulata liivatteet pieneen tilkkaan kiehuvaa vettä. Kaada liivateneste juustomassaan ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lisää kermavaahto ja sekoita juustomassan joukkoon.

Kaada täyte vuokaan keksipohjan päälle ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia.

Kiille:
1 pss pakastemustikoita
(sokeria maun mukaan)
tilkka vettä
3 liivatelehteä

Kiehauta kattilassa vadelmat ja sokeri soseeksi. Paseeraa halutessasi kivettömäksi siivilän läpi (itse en tätä tehnyt).
Liuota kiilteen liivatteita kylmässä vedessä noin 10 min. Kuumenna tilkka vettä kiehuvaksi, puristele liivatteet liotusvedestään ja sulata ne kuumentamaasi vesitilkkaan. Lisää liivatevesi ohuena nauhana vadelmasoseen joukkoon. Levitä seos juustotäytteen päälle ja anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Koristele esimerkiksi tuoreilla vadelmilla tai valkosuklaarouheella. 


~ Milja

Mustikka-valkosuklaa juustokakku vol. 2

Tätä herkullista mustikka-valkosuklaa juustokakkua tarjosin valmistujaisjuhlissani. Ainakin omaan makuuni mustikka ja valkosuklaa ovat aivan lyömätön pari!


Pohja:

200 g digestive-keksejä
75 g voita tai margariinia

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Murskaa keksit ja sulata voi, sekoita hyvin keskenään. Painele keksiseos irtopohjavuoan pohjalle (itse käytin Ø 23cm vuokaa).

Täyte:

1 prk maustamatonta tuorejuustoa
4 dl kuohukermaa
200 g valkosuklaata
0,5-1 dl sokeria
4 liivatelehteä
tilkka vettä

Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita toisessa kulhossa keskenään tuorejuusto ja sokeri. Sulata suklaa. Sekoita juustomassan joukkoon sula suklaa. Sulata liivatteet pieneen tilkkaan kiehuvaa vettä. Kaada liivateneste juustomassaan ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lisää kermavaahto ja sekoita juustomassan joukkoon.
Kaada täyte vuokaan keksipohjan päälle ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia.

Kiille:

2 prk mustikka-pilttiä
(sokeria maun mukaan)
tilkka vettä
2 liivatelehteä

Liuota kiilteen liivatteita kylmässä vedessä noin 10 min. Kuumenna tilkka vettä kiehuvaksi, puristele liivatteet liotusvedestään ja sulata ne kuumentamaasi vesitilkkaan. Lisää liivatevesi ohuena nauhana mustikkapilttien joukkoon. Levitä seos juustotäytteen päälle ja anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Koristele esimerkiksi tuoreilla mustikoilla.


~Milja

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Hello Kitty -kakku

Tämän Hello Kitty -kakun tein pienen tytön synttärijuhliin. Toiveena oli Kinuskikissan kakku, jossa sisällä mokka-suklaa- ja vanilja-suklaatätettä. Alkuperäinen ohje löytyy täältä.


Halkaisijaltaan 24 cm vuoka + päälle minikakku joko pienellä kakkuvuoalla tai kääretorttupohjasta

Pohja:
5 munan sokerikakkupohja

Muna-kermavaahto:
4 dl kermaa
4 munaa
1 dl sokeria
Mokka-suklaamousse:
½ vaahdosta
80 g valkosuklaata
3 liivatelehteä
1/2 dl vahvaa kahvia
1/4 dl Dooleys-likööriä
Vanilja-suklaamousse:
½ vaahdosta
80 g maitosuklaata
3 liivatelehteä
1 tl vaniljasokeria
2 ½ rkl vettä

Kostutukseen maitoa, espressoa ja vaniljasokeria. 


Koristeluun kermavaahtoa, kullan värisiä sokerihelmiä, Hello Kitty -koriste (käytin vaahtokarkkitikkaria)

Leikkaa sokerikakku kolmeen osaan sekä pieni kakku kääretottupohjasta. Laita vuoan pohjalle leivinpaperi ja aseta ensimmäinen pohjalevy sen päälle.

Valmista kostuke espressosta, maidosta ja vaniljasokerista oman makusi mukaan.

Aloita täytteiden valmistaminen rouhimalla valko- ja maitosuklaa. Laita liivatteet (3 + 3) likoamaan kylmään veteen.

Tee sitten täyte. Vaahdota kerma toisessa ja munat ja sokeri toisessa kulhossa. Sekoita kermavaahto varovasti munavaahdon joukkoon. Jaa vaahto kahteen yhtä suureen osaan.
Tee ensin mokka-suklaamousse. Keitä vahvaa kahvia ja lisää siihen 3 liivatetta ja viimeiseksi Dooleys-likööri. Kaada toisen vaahtopuolikkaan joukkoon. Lisää valkosuklaarouhe. Kostuta pohja ja kaada täyte vuokaan. Nosta päälle toinen pohjalevy ja kostuta se.

Valmista toinen täyte. Sekoita jäljellä olevaan vaahtoon vaniljasokeri. Kiehauta vesi ja liuota siihen 3 liivatetta. Kaada liivatteet vaahdon joukkoon ja lisää maitosuklaarouhe. Kaada vuokaan ja nosta päälle viimeinen pohjalevy. Kostuta kevyesti, sillä kakku kuorrutetaan vaahtokarkkimassalla. Nosta kakku jääkaappiin hyytymään ja maustumaan mieluiten seuraavaan päivään.




 - Henna


Mansikka-raparperi-valkosuklaakakku


Tein ystävälleni valmistujaislahjaksi kakun raparperista, mansikoista ja valkosuklaamoussesta. Makuyhdistelmä oli loistava, sillä raparperit toivat kakkuun kirpeyttä, tuoreet mansikat antoivat kesäisen maun ja valkosuklaamousse toi kakkuun makeutta. Pohjana käytin suklaakakkupohjaa ja kuorrutin kakun itsetehdyllä vaahtokarkkimassalla. Kakun koristeet liittyivät ystäväni tutkintoon. Sekä kakkupohja että täyte on peräisin Kinuskikissalta.


Pohja:

Täyte:

Raparperikiisseli:
700 g raparperia
3 dl sokeria
1 ½ dl keittolientä
  2rkl perunajauhoja/maissitärkkelystä
1 ½ rkl vettä
Valkosuklaamousse:
4 dl vispikermaa
200 g valkosuklaata

1 litra tuoreita mansikoita

 Leikkaa raparperit paloiksi ja laita ne kattilaan yhdessä sokerin kanssa. Kuumenna ja keitä hetken aikaa, kunnes raparperit ovat pehmenneet. Valuta raparperit siivilässä ja ota liemi talteen. Laita valutetut raparperit takaisin kattilaan ja lisää 1 ½ dl valutetusta liemestä. Jos haluat, säästä loppu liemi kakun kostutukseen. Kiehauta seos uudelleen. Sekoita maissitärkkelys veteen ja kaada se kattilaan. Keitä sekoitellen n. 3 minuuttia. Anna kiisselin jäähtyä tarvittaessa kylmäksi asti (etenkin jos kiisseli on löysää).

Valmista valkosuklaamousse. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sulata valkosuklaa mikrossa miedolla lämmöllä tai vesihauteessa välillä sekoitellen. Sekoita valkosuklaa kermavaahdon joukkoon. Jos valkosuklaamousse on löysää, anna sen hetki tekeytyä jääkaapissa. 

Kostuta suklaakakkupohja raparperien liemellä tai vaniljamaidolla (maitoa ja vaniljasokeria). Lisää ensin raparperikiisseli pohjan päälle, sitten pilkotut tuoreet mansikat ja lopuksi valkosuklaamousse. Täytä toinenkin väli samalla tavalla. Ole varovainen kakkupohjan siirtojen kanssa, sillä se hajoaa helposti. 

Anna kakun hyytyä mieluiten jääkaapissa seuraavaan päivään ja kuorruta vasta sitten. 


-Henna

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Paul Frank -kakku

Tein tämän kakun sisaren pojan 1-vuotissyntymäpäiville. Täytteenä vadelma- ja valkosuklaamoussea. Alkuperäinen ohje löytyy Hellapoliisilta.



Pohja:
5 munan sokerikakkupohja

Vadelmamousse:
  4 liivatelehteä
2 dl vispikermaa
1 prk rahkaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1 1/2 -2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
  200 g vadelmia soseutettuna  

Laita liivatteet kylmään veteen.
Vatkaa kerma vaahdoksi.
Soseuta vadelmat tai paseeraa ne (eli painele siivilän läpi)
 Sekoita keskenään rahka, tuorejuusto, sokeri, vaniljasokeri ja soseutetut vadelmat. Liuota vedestä puristetut liivatteet tilkkaan kiehuvaa vettä. Kaada liivateseos tuorejuustoseokseen ohuena nauhana, nostele joukkoon lopuksi kermavaahto.  

Valkosuklaamousse:  
1  munaa
  1/4 dl sokeria
  1,5 dl Flora vispiä
100 g valkosuklaata
  3 liivatelehteä
tilkka vettä  

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa Flora vispi vaahdoksi. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Yhdistä vaahdot ja sula suklaa, kaada lopuksi joukkoon ohuena nauhana vesitilkkaan sulatetut liivatelehdet. 

- Henna

Valkosuklaa-mustikkajuustokakku

Tein sisaren pojan 1-vuotisjuhliin valkosuklaa-mustikkajuustokakun, sillä pakkanen oli täynnä mustikoita.
Kuvassa kakku on etummaisena. 


Pohja:
200g Digestive-keksejä
75g Voita/margariinia

Täyte:
  5 dl kuohukermaa
400 g Sunnuntain vaniljatuorejuustoa

Mustikkamousse: 
  3 liivatetta
tilkka vettä
  200 g mustikoita
1/3 dl sokeria
Valkosuklaamousse:
  3liivatetta
tilkka vettä
  120g valkosuklaata

Murskaa keksit ja sulata voi, sekoita hyvin keskenään. Painele keksiseos irtopohjavuoan pohjalle ja laita jääkaappiin odottamaan siksi aikaa kun valmistat täytteet.
 Laita 3 liivatetta kylmään veteen likoamaan.Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita kermavaahtoon tuorejuusto. Jaa tuorejuustoseos kahteen astiaan. Valmista ensin mustikkamousse. Sulata tarvittaessa mustikat ja muussaa siivilän läpi toisen tuorejuustoseoksen sekaan, jotta suurempia mustikan palasia ei joudu kakkuun.
Lisää sokeri. Kiehauta vesi ja lisää vedessä lionneet liivatteet. Kaada liivateseos ohuena nauhana moussen sekaan koko ajan sekoittaen. Lisää mousse kakkupohjan päälle. Nosta kakku jääkaappiin siksi aikaa kun valmistat toisen täytteen.

Valmista valkosuklaamousse. Laita 3 liivatetta kylmään veteen likoamaan. Sulata valkosuklaa miedolla lämmöllä joko mikrossa tai vesihauteessa. Jos sinulla on kermaa jäljellä, voit lisätä tilkan kermaa suklaan joukkoon ennen sulatusta, jotta saisit mahdollisimman tasaisen moussen. Kiuhauta vesi ja lisää liivatteet veteen. Kaada liivateseos ohuena nauhana moussen sekaan koko ajan sekoittaen. Lisää valosuklaamousse mustikkamoussen päälle ja nosta jääkaappiin hyytymään ainakin neljäksi tunniksi, mutta mieluiten yön yli. 
Kun kakku on hyytynyt, koristele tuoreilla mustikoilla tai suklaalastuilla.

- Henna

Skeittikakku

Sain tehtäväkseni valmistaa skeittikakun 11-vuotiaan pojan synttäreille. Ohjeeksi sain ainoastaan, että kakun pitää olla perusmansikkatäytekakku ja skeittiaiheinen. Tälläinen siitä sitten tuli!


Mansikkatäytekakku

Pohja: 
5 munan sokerikakkupohja

Mansikkamousse:
6 dl flora vispikermaa
500g mansikoita
4 liivatetta
2 rkl kiehuvaa vettä
1 dl tomusokeria
3 rkl vaniljakreemijauhetta

1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
2. Soseuta mansikat.
3. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sokerilla ja vaniljakreemijauheella.
4. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja laita liotetut liivatteet siihen.
5. Lisää liivateseos ohuena nauhana mansikkasurvoksen joukkoon koko ajan sekoittaen.
6. Lisää vatkattu kerma mansikkaseokseen ja sekoita tasaiseksi.
7. Tarvittaessa siirrä seos kylmään jähmettymään.
8. Täytä kakku mieluiten irtopohjavuokaan, jotta kakku pysyy tiukasti kasassa ja anna jähmettyä muutama tunti tai yön yli ennen kuorrutusta.

Vaniljakreemi: 

125 g margariinia
½ tl vaniljasokeria
 noin 4 dl tomusokeria
1 rkl vettä

1. Anna margariinin pehmetä huoneenlämmössä jonkin aikaa. 
2. Notkista pehmennyt margariini sähkövatkaimella. Lisää vaniljasokeri.
3. Sekoita tomusokeri margariinin sekaan pienissä erissä samalla vatkaten. 
4. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa vielä jonkin aikaa. 
Jos kreemi tuntuu liian paksulta, voit notkistaa kreeminm lämmittämällä sitä (varovaisesti) mikrossa. 
5. Levitä kreemi kakun päälle siististi ja tasaisesti, jonka jälkeen voit nostaa kaulitun sokerimassan kakun päälle ja koristella kakun. 
 Kakun koristeet muotoilin sokerimassasta.


- Henna