Valkosuklaa-kuningatarjuustokakku
Kehittelin tämän juustokakun ystävilleni
ystävänpäivätarjoiluksi.
Pohja:
200g kaurakeksejä/digestivejä
50g voita
Murskaa keksit. Sulata voi kattilassa ja lisää keksimurska sulan voin
sekaan. Sekoita tasaiseksi ja lisää irtopohjavuoan pohjalle. Nosta pohja
kylmään siksi aikaa, kun teet täytteet.
Kuningatartäyte:
5 liivatetta
2,5 dl vispikermaa
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
200g vaniljatuorejuustoa
1,5 dl mustikoita
1,5 dl vadelmia
3 rkl vettä
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Vaahdota kerma. Lisää vaahdotetun kerman joukkoon sokerit ja
notkistettu tuorejuusto.
Soseuta marjat ja lisää seokseen.
Kuumenna vesi kiehuvaksi ja liuota veteen liivatteet. Lisää liuoteseos
ohuena nauhana koko ajan sekoittaen seokseen. Lisää täyte keksipohjan päälle ja
nosta takaisin kylmään odottamaan toista täytettä.
Valkosuklaatäyte:
4 liivatetta
2,5 dl vispikermaa
200g tuorejuustoa
2 tl vaniljasokeria
2 rkl sokeria
100-150g valkosuklaata
3 rkl vettä
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma. Lisää
vaahdotetun kerman joukkoon sokerit ja notkistettu tuorejuusto. Sulata valkosuklaa
vesihauteessa tai mikrossa (varovasti). Lisää sulanut suklaa seokseen. Kuumenna
vesi kiehuvaksi ja liuota veteen liivatteet. Lisää liuoteseos ohuena nauhana
koko ajan sekoittaen seokseen. Lisää täyte keksipohjan päälle ja nosta takaisin
kylmään odottamaan toista täytettä.
Koristelin kakun kermapursotuksella ja suklaakoristeilla.
Herkullista
ystävänpäivää kaikille!
<3
Henna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti