Tein pari vuotta sitten tälläisen piparkakkukarusellin jouluksi kotiin. Ohjeet ja kaavat karuselliin löytyy Floran-sivuilta.
Käytin kaupan piparkakkutaikinaa, sillä se pysyy oman kokemukseni mukaan
parhaiten koossa ja sitä on helppo muotoilla. Piparkakkutaikinaa kannattaa varata reilusti.
Karusellin osat ja paistaminen
Kauli taikina tasaiseksi, n. 3 mm:n levyksi. Taikina kannattaa kaulia
suoraan tasaiselle, pellin pohjan kokoiselle leivinpaperille – näin vältyt
levyn siirtämiseltä ja saat tasaiset ja suorat osat. Silikoninen paistoalusta
on myös tosi kätevä!
Leikkaa robotin osat mallien mukaan varovasti veitsellä.
Paistaminen:
- isot osat 175 astetta, n. 12 minuuttia
- pienet osat 175 astetta, n. 8-10 minuuttia
Anna osien jäähtyä kunnolla ennen kuin aloitat karusellin kokoamisen.
Koristelu
Koristele osat, ennen kuin alat koota karusellia. Koristelussa saa käyttää
mielikuvitusta hyväkseen. Itse kuorrutin karusellin katon eri värisillä pikeereillä. Käytin koristeina karkkikeppejä, irtokarkkeja, nomparelleja ym. Erilaiset karkit, rakeet, lakut, nonparellit, eri väriset
pikeerit, sokerihelmet yms. sopivat mainiosti koristeluun.
Pikeeri (kuorrutukseen ja liitoksiin)
1 kananmunanvalkuainen
3,5 dl (tai jopa 4dl) tomusokeria
muutama tippa sitruunamehua
Riko kananmuna ja valuta valkuainen
puhtaaseen, kuivaan kulhoon. Lisää muutama tippa sitruunanmehua. Sekoita
tomusokeria sen mukaan, kuinka paksua pikeeriä haluat. Jos haluat värjätä
pikeeriä, lisää muutama tippa karamelliväriä.
Pursota pikeeri esimerkiksi paksua
pakastuspussia apua käyttäen.
Osien kiinnitys
- Henna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti