sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Suklaajuustokakku

Suklaajuustokakku

Tämä kakku vie kielen mennessään täyteläisyydellään ja pehmeän suklaisella maullaan.

Pohja:
200g Digestive-keksejä
80g voita

Täyte:
4 liivatelehteä
200g taloussuklaata
200g tuorejuusroa
1 1/4 dl sokeria
2tl vaniljasokeria
2 kpl keltuaista
2 kpl valkuaista
2 dl kermaa
2 rkl vahvaa kahvia
1-2 rkl konjakkia

Koristelu:
Suklaata
Vadelmia

1. Hienonna keksit monitoimikoneessa tai murskaa pussin sisällä esim. kaulimella.
2. Lisää sulatettu rasva keksimurun joukkoon
3. Painele keksiseos vuoan pohjalle tiiviisti.
4. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen
5. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikroaaltouunissa.
6. Sekoita tuorejuusto, puolet sokerista, vaniljasokeri ja keltuaiset keskenään kulhossa.
7. Vaahdota valkuaiset ja puolet sokerista kovaksi vaahdoksi.
8. Vatkaa kerma vaahdoksi.
9. Yhdistä tuorejuustoseos, suklaa, valkuais- ja kermavaahto keskenään.
10. Purista liivatelehdistä kylmä vesi pois ja liuota ne vahvaan kahviin.
11. Kaada hieman jäähtynyt seos ohuena nauhana täytteeseen samalla sekoittaen.
12. Mausta seos konjakilla ja kaada täyte keksipohjan päälle.
13. Nosta kakku jääkaappiin hyytymään mieluiten seuraavaan päivään.

- Henna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti